keskiviikko 14. tammikuuta 2015

Sarah Waters - The Paying Guests

Tämä on taatusti kirja, josta tullaan naputtelemaan arvostelu tuhanteen ja yhteen kirjablogiin, mutta kenties kerrankin onnistun olemaan ensimmäisten suomalaisbloggarien joukossa. Ennenkuulumatonta. Aion nauttia tästä täysin siemauksin.

Meinasin kompastua ällistyksestä kun metsästin itselleni joululomaluettavaa ja löysin entisen kotikyläni kirjastosta Sarah Watersin uusimman romaanin The Paying Guests. Turun kirjastossa kirja ei ole vielä edes saatavilla, ja olen melko varma, että sitten kun on, jonotuslistalla saa viettää noin kolme elämää. Olin kaavaillut lukevani kirjan joskus vuoden 2031 paikkeilla, mutta nyt sainkin sen luettua jo vuoden 2015 ensimmäisellä viikolla.

Watersin uutuus on ollut odotetusti huomion kohteena. Menestyskirjailijan mainostettiin palaavan kirjan kanssa juurilleen - siis naisten välisiin suhteisiin, ja siitähän minä riemastuin. Elän yhteisössä, jossa jokainen kulttuurituote otetaan vastaan hurraahuudoin, jos siinä on hyvin esitettyjä queer-henkilöhahmoja. Nautin Watersin edellisestäkin teoksesta, mutta totuus on ja pysyy, että jokainen kirja on parempi, jos siinä on keskeisiä queer-hahmoja. Watersin teoksissa keskeiset queer-hahmot ovat vieläpä enemmän sääntö kuin poikkeus, mikä on ensiluokkaista. Leidin teoksissa joutuu yleensä arvailemaan ainoastaan, tulevatko kirjan seikkailijat olemaan viimeisillä sivuilla onnellisia vai onnettomia. (Onnellinen queer-kirjallisuushan on tunnetusti maailmankaikkeuden hienoin asia. Että minäkö puolueellinen?)

Eteenpäin. "Juurille palaavassa" romaanissaan Waters kertoo tarinan myöhäisparikymppisestä Francesista, jonka takana on loistava tulevaisuus. Muutama vuosi sitten päättynyt ensimmäinen maailmansota on vienyt molemmat veljet, ja sodan jälkimainingit vielä perheen rahat hukanneen isän ja mukavan, aktivismintäyteisen ja boheemin elämän rakastavan puolison kanssa. Kohtaloonsa taipuneena Frances elää rapistuneessa, myyntikelvotonta roinaa pursuavassa talossa parempia aikoja muistelevan äitinsä kanssa. Elämä kuitenkin mullistuu, kun naiskaksikko päätyy rahatilannetta helpottaakseen ottamaan parin vuokralaisia. Mr ja Mrs Barber näyttävät päällepäin tavalliselta, iloluontoiselta ja elämäänsä tyytyväiseltä pariskunnalta, mutta yhteiselon kautta alkaa paljastua yhtä ja toista - niin Barberin pariskunnasta kuin Francesistakin. 

Kirja alkaa mielenkiintoisesti, ja kutakuinkin puoliväliin saakka tarina piti minut vahvasti otteessaan. Kieli oli Watersille tyypillisesti värikkään kuvaavaa ja yksityiskohtaista, mistä olen aina pitänyt, ja Francesin hahmo oli säälittävällä tavalla samaistuttava. Ensimmäisten juonenkäänteiden ja paljastusten jälkeen ote alkoi kuitenkin lipsua. Niin pitkään kuin tarinan arvoitukset koostuivat henkilöhahmojen historiasta, oli lukeminen miellyttävää ja palkitsevaa. Ennen pitkää hahmojen taustat on kuitenkin käyty läpi perinpohjaisesti, ja juonen täytyy alkaa liikkua eteenpäin omillaan. Niin se tekeekin, joskin jokseenkin laahaten. Mukana oli makuuni liian paljon jahkailua ja tasapainottelua eipäs-juupas -akselilla. Olen aina luottanut Sarah Watersin yllättää lukijansa niskakarvat nostattavalla tavalla - hyvässä ja pahassa - mutta The Paying Guestsissa ei aiempien teosten kaltaista ultimaattista juonenkäännettä tapahtunutkaan. Loppuratkaisu tuntui laimealta ja pakotetulta. Lisäksi avainhenkilö Francesilla, jonka kautta tapahtumia seurattiin kolmannessa persoonassa, tuntui olevan vaikeuksia muodostaa lopullinen mielipide kanssahenkilöistään, ja tämä heijastui hänen kauttaan myös minun kuvaani samaisista henkilöistä; en loppumetreilläkään osannut oikein sanoa, pidinkö esimerkiksi Lilianista vai en.

Watersin kuopus oli siis hienoinen pettymys. Siinä on paljon niitä puolia, joista kirjailijaa on ennestään kiitelty, mutta todellinen koukku puuttuu. The Paying Guests on kelpo lukukokemus, ja sen keskenjättämistä on vaikea kuvitella. Lähes yhtä vaikeaa on kuitenkin kuvitella koko teoksen lukemista uudelleen. Jos on mahdollista saada kirja vuosien päästä uudelleen lainaan, saatan nopeasti dippailla joihinkin lempikohdistani, mutta eiköhän se ole siinä. Watersin parhaimmistoon teos ei lukeudu, enkä aio hankkia sitä omaan hyllyyni.

Sarah Waters - The Paying Guests
Virago 2014
566 sivua

tiistai 13. tammikuuta 2015

Janet Mock - Redefining Realness

Palasin eilen kotiin Lontoosta. Ensisijainen matkustussyy oli musikaalimaraton (neljä viiden päivän reissulla), mutta jaetulla toisella sijalla hengailivat museot ja kirjakaupat. Olin ajatellut olla säästeliäs, ja halusin todella ainoastaan yhden kirjan, mutta kappas kummaa, jotenkin mukaan tarttui seitsemän nidettä, joiden ostamista en ollut etukäteen suunnitellut. Kiitti vaan, ystäväni Salla, tuo kirjakauppakumppaneista paras ja pahin. ("Pitäiskö mun ostaa tää, en mä tätä nyt varsinaisesti tarvitse..." "No sua kuitenkin kaduttaa jos et osta sitä, antaa mennä!" "No jos mä--" "OSTA VAAN.")

Hassuinta on, että sitä kirjaa, jonka aivan ehdottomasti halusin, ei meinannut löytyä millään, vaikka luulin sen hyppäävän syliini jokaisen keskinkertaisestikin varustetun kirjakaupan best seller-hyllyltä. Lopulta löysin kirjan viimeisenä iltana, jolloin vierailimme toista kertaa umpi-ihanassa HLBTQI+-kirjallisuudelle omistetussa Gay's the Word -putiikissa. Olin jo kassalla maksamassa ostoksiani, kun bongasin alahyllyllä himoitsemani opuksen: Janet Mockin Redefining Realenessin. 


Koska minun on vaikeaa lähettää Janetille kukkia Yhdysvaltoihin, täytyi tyytyä ympäröimään hänet tekoruusuilla.

Janet Mock on amerikkalainen kirjailija ja People-lehden pitkäaikainen editoija. Mockin elämä mullistui vuonna 2011, kun hän kertoi Marie Clairessa transsukupuolisuudestaan. Mockin työ äänekkäänä trans-aktivistina alkoi, ja tähän päivään mennessä Mock on vastaanottanut useita ihmisoikeuspalkintoja. Kirjansa alussa Mock painottaa, ettei Marie Clairen juttu ole missään tapauksessa hänen omaa käsialaansa ja hädin tuskin edes hänen tarinansa (artikkeli sisältää useita virheitä ja epäkohtia, otsikosta alkaen), ja että Redefining Realnessin tarkoitus on tuoda julki hänen tarinansa käyttäen hänen omaa, autenttista ääntään.

Mock onnistuu tarkoituksessaan erinomaisesti. Redefining Realness on aito, äärimmäisen rohkea ja paikoitellen raakuuten asti rehellinen kuvaus hänen tiestään huomionkipeästä lapsesta ykkösluokan ihmisoikeusaktivistiksi. Mock kirjoittaa yksityiskohtaisesti ja elävästi moniongelmaisesta perheestään, rakkauden kaipuusta ja itsensä hyväksymisen vaikeudesta. Universaaleja aiheita (rakkautta, hyväksyntää) käsitellessään Mock tarjoaa mahdollisuuden samaistua, vaikkei kokisikaan sortoa samalla tavalla (esimerkiksi minä itse olen valkoinen, keskiluokkainen ja cis-sukupuolinen), ja henkilökohtaisista kokemuksistaan kertoessaan Mock on loputtoman liikuttava, ihailtava ja opettavainen.

Olen lopen kyllästynyt median tapaan nostaa jalustalle feministeiksi itseään kutsuvia rasistisia, transfobisia ja/tai -misogynistisia päällepäsmäreitä, joiden suurimmat ongelmat liittyvät lasikattoon ja jalkojen ajeluun. Olen aina iloinen, jos julkisuuden henkilö julistautuu feministiksi ja haluaa ajaa jokaisen sukupuolen hyvinvointia, mutta toivoisin todella, että feministisiksi idoleiksi nimettäisiin muitakin kuin valkoisia, keski- tai yläluokkaisia cis-sukupuolisia heteronaisia. Janet Mockin teos on pelastusrengas kapeakatseisten mukafeministien meressä; sen lukeminen on erinomainen ja miellyttävä tapa oppia yhteiskunnan sorron muodoista, eikä kirjaa lukieassa tarvitse huolehtia törmäävänsä kuvottaviin vitseihin tai loukkaavaan kielenkäyttöön. Niiden sijasta kirjan sivuilla törmää ilahduttaviin sitaatteihin maailman ihanimmilta feministiteoreetikoilta, kuten bell hooksilta ja Audre Lordelta. Syvä, kiitollinen huokaus.

Teksti on painavaa mutta helppolukuista, ja ensimmäisten sivujen jälkeen kirjaa ei tee mieli laskea käsistä. Niin täytyy ehkä kuitenkin tehdä, ihan vain sen takia, että saa välillä tasattua hengityksensä ja, minun tapauksessani, pyyhittyä kyyneleet poskilta. Redefining Realness on tavattoman voimakas ja vaikuttava teos, ja Mock on synnynnäinen tarinankertoja. Kirja sisältää faktoja ja omakohtaista kerrontaa sopivassa mittasuhteessa, ja sitä lukiessa oppii uutta vaivihkaa, lähes vahingossa. Suosittelen kirjaa kaikille, huolimatta sosiaalisesta statuksesta tai mielenkiinnon kohteista.Vaikka luin kirjan tammikuussa, olen melko varma, että se tulee olemaan paras tänä vuonna lukemani elämänkerta. Pelkkä tämän kirjan olemassaolo tekee maailmasta astetta paremman paikan.

Janet Mock - Redefining Realness
Atria 2014
288 sivua