torstai 13. kesäkuuta 2013

Voiko liiallinen kirjaintous olla vaarallista?

Voi, luinpa eilen iltasaduksi aivan huippusuloisen kirjan! Ja sangen (kenties jopa liian) osuvan myös.

Viimeisen puolen vuoden aikana olen useamman kerran naureskellut kirjakaupassa Gustave Flaubertin Bibliomanialle. Takakannen mukaan ranskalaisen kirjailijan ensimmäinen julkaistu teos kertoo barcelonalaisesta miehestä, joka käyttää kaiken rahansa ja aikansa kirjoihin, eikä pysty oikein syömään tai nukkumaan (ja hädin tuskin ajattelemaan). Kuulostaako tutulta? Kun sitten pari viikkoa sitten törmäsin kirjaan kirjastossa, päätin tietenkin lainata sen. Edelliset lukemani kirjat ovat olleet lähinnä 1700-luvun yhteiskuntafilosofiaa (en ole vielä päättänyt, kirjoitanko tänne lukemistani Voltairen kirjoittamista ja Voltairesta kirjoitetuista teoksista, sillä en tiedä, ovatko valistusaate ja kirjablogi hyvä yhdistelmä), ja eilen illalla päätin tarttua johonkin huomattavasti kevyempään.

Koska teos on lyhyt, oikein kompakti novelli, sen lukaisi suunnilleen puolessa tunnissa, ja tuo puoli tuntia oli kyllä yhtä riemua! Gustave Flaubertin 15-vuotiaana kirjoittama novelli on hauska, tarkkanäköinen ja surkuhupaisa, ja nauroin ääneen noin joka sivulla. Päähenkilö Giacomo on liikuttavan säälittävä entinen munkki, joka rakastaa "vain tiedon hahmoa ja ilmiasua", ei tietoa itseään, eikä hän osaa juuri lukeakaan. Hän keräilee vimmatusti kirjoja, ja huolimatta siitä, että hän on kirjakauppias, ei hän halua luopua omistamistaa niteistä ja manuskripteista. Vaikken itse olekaan yhtä vakavasti sairastunut bibliomaniaan, vaan rakastan enemmän nimenomaan sitä tietoa, hykertelin surullisesti suoraan omaan elämääni soveltamiskelpoisista katkelmista. 
"Kadulla häntä ei juuri nähty, paitsi silloin kun harvinaisia ja erikoisia kirjoja oli huutokaupattavana. Eikä hän silloin enää ollutkaan sama tahdoton, säälittävä ukko. Hänen silmiinsä syttyi elon kipinä. Hän säntäili ja harppoi sinne tänne, tömisytti maata; hänen oli vaikea kestää sitä riemua ja levottomuutta, pelkojaan ja huoliaan. Kotiinsa hän palasi huohottaen, hengästyneenä, pakahduksissa. Hän piteli himoittua kirjaansa käsissään ja hyväili sitä katseellaan. Hän katseli ja rakasti sitä kuin saituri aarrettaan, kuin isä tytärtään, kuin kuningas kruunuaan."
(Minä ja 30-luvun alun painokseni Kurjista, kröhömm.)

Novellin lisäksi kirjaan on sisällytetty kulttuurihistorioitsija Hannu Salmen selvitys tarinan yhteyksistä tositapahtumiin, pohdintaa bibliomaniasta ja kertomuksia menneisyyden kuuluisista bibliomaanikoista, sekä kirjailija Antti Nylénin esseen Kirjoista ja ihmisistä. Nämä kolme tekstiä luovat erinomaisen kokoelman, joka viihdyttää taatusti jokaista kirjariippuvaista.

Ja vaikka kirjassa oli jonkin sortin opetuskin siitä, mihin liiallinen kirjafanius johtaa, aion jättää sen täysin omaan arvoonsa ja suunnata kirjastoon. Vaikka ulkona sataa. Ja vaikka minulla on jo nyt kaksikymmentäkaksi kirjaa lainassa. Kirjoja ei voi nimittäin koskaan olla liikaa. 

Gustave Flaubert - Bibliomania
(Bibliomanie, 1837)
Faros, 2012
suom. Antti Nylén
119 sivua

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti