torstai 9. toukokuuta 2013

Klassikkoromaani itsensä etsimisestä / Viisi päätöntä liftausreissua

Olen huomannut, että kirjamakuni on yleisesti ottaen melko klassinen. Enemmistö suosikkikirjoistani ja -kirjailijoistani lukeutuu ns. kirjamaailman pakollisten joukkoon, ja ne/he myös sijoittuvat useammin sille "vakavammalle" puolelle: tykkään lukea tuhatsivuisia kirjanjärkäleitä, jotka eivät säästele älyssä, tunteissa eivätkä sivistyssanoissa. Mutta kuten yleensä, säännöstä löytyy se kuuluisa poikkeus, ja minun klassikkokirjasuosikkieni kohdalla se on The Beat Generation (josta löytyy toki älyä, tunteita ja sivistyssanoja, mutta hieman eri tavalla). Suosikkini on luonnollisesti Allen Ginsberg, mutta suosioasema saattaa olla rahtusen puolueellinen, sillä olen itse asiassa lukenut hämmästyttävän vähän itse beat-kirjailijoiden tekstejä; enimmäkseen olen lukenut tekstejä beat-kirjailijoista. Pelkästään Ginsbergin runoutta lukeneena on hieman hölmöä puhua beat-sukupolvesta kokonaisuutena, joten minun on ollut jo pidemmän aikaa tarkoitus tutustua muuhunkin beat-jengiin.

Päätin aloittaa taipaleeni Jack Kerouacin tunnetusta teoksesta On The Road, Matkalla. Löysin kirjastosta suorastaan erinomaisen painoksen vuodelta 2007. 50 vuotta On The Roadin julkaisemisen jälkeen painettiin lopulta kirjan alkuperäinen, leikkaamaton versio, joka on esipuheiden perusteella mahdollisimman lähellä teosta, jonka Kerouac naputteli maanisesti kirjoituskoneellaan paperirullalle kahdenkymmenen päivän aikana huhtikuussa 1951. Päähenkilöt esiintyvät vihdoin omilla nimillään, sensuroidut kohdat on palautettu ennalleen, ja lisäksi mukana on sadan sivun verran esseitä Kerouacista, On The Roadista, kirjan julkaisemisvaikeuksista ja beat-kulttuurista. Kyseessä on siis varsin kattava paketti.

Hyppäsin aluksi esipuheiden ja esseiden yli suoraan tarinan alkuun, sillä olen muutaman kerran menneisyydessäni spoilaantunut kirjan tapahtumista alkusanojen vuoksi, enkä halua toistaa samaa virhettä. Luin kirjan ensimmäiset parisataa sivua luultavasti lähes yhtä maanisesti kuin itse kirjailija ne oli sille kuuluisalle paperirullalle kirjoittanut. Ajankuvaus on kutkuttavan tarkka ja kiinnostava, henkilöhahmot ovat Jack Kerouacin oikeita ystäviä ja tuttavia, mikä tietenkin lisää niiden aitoutta, ja lisäksi kirjan rönsyilevä tyyli hukuttaa helposti lukijan omat ajatukset. En tiedä, kuinka paljon tiedätte On The Roadista, mutta kyseessä on kirja, jossa ei ole minkäännäköistä kappalejakoa; teos on jaettu ainoastaan viiteen eripituiseen jaksoon, joista kukin kertoo tarinan Jack Kerouacin uskomattomista matkoista mantereen halki, usein seuranaan beat-sukupolven toinen suunnannäyttäjä Neal Cassady. Kerronta on suurimmalta osalta oikeakielistä; pilkutus on kutakuinkin moitteeton ja teksti noudattaa kielioppia, päähenkilöiden värikästä puhetta lukuun ottamatta tietenkin, mutta yleisesti ottaen kirja on silkkaa ajatusten juoksua. Ja tämän empiirisen tutkimuksen perusteella voin kertoa, etten jaksa lukea silkkaa ajatuksenjuoksua yli kolmeasataa sivua putkeen.

Ylitettyäni puolenvälin lukuvauhtini kävi hitaammaksi ja hitaammaksi. Palasin alkuun ja luin ylihypätyt sata sivua esseitä. Yritin taas jatkaa itse tarinaa. Etenin parikymmentä sivua. Laskin kirjan yöpöydälleni ja luin kokonaan toisen kirjan ennen kuin tartuin siihen uudemman kerran. Palattuani kirjan pariin minua alkoi jo kyllästyttää. ”Menkää jo sinne samperin Meksikoon”, huomasin ajattelevani, ”niin pääsen lukemasta vastuuttomista hullutuksistanne.” Lopulta luin kirjan loppuun ainoastaan sen vuoksi, ettei minun enää tarvitsisi lukea sitä, mikä ei ole ehkä maailman miellyttävin lukumotivaatio. Ehdittyäni takakanteen asti oloni oli ainoastaan helpottunut.

Kaikesta huolimatta On The Road on minusta oikein hyvä ja viihdyttävä kappalejaoton tekstihirviö, jos ei tarinan tai päähenkilöiden käytöksen (anteeksi nyt vain, herrat Kerouac ja etenkin Cassady, tapanne viljellä ajallenne tyypillistä seksismiä ja misogyniaa meinasin saada minut paiskaamaan kirjan seinään useaan otteeseen) niin ainakin ajankuvan osalta. Kerouac kuvaa mestarillisesti toisen maailmansodan jälkeistä ailahtelevaista ajelehtivaa sukupolvea, jonka on vaikeaa asettua vanhempiensa muovaamiin muotteihin. Nuorten miesten suunnitelmatonta seikkailua ja hieman säälittävää yritystä löytää itsensä  seuraa etenkin alussa todella mielellään, mutta valitettavasti liika on liikaa, ja pikkuhiljaa Kerouacin juonettomuus alkaa väsyttää. Lohdutan itseäni ajattelemalla, että samanlaisia tunteita käsittelivät myös sankarit matkojensa loppuvaiheessa.

Ymmärrän oikein hyvin, miksi Kerouac on ansainnut paikkansa ylistettynä kirjailijanerona, mutta toisaalta, eiköhän minullakin riittäisi kerrottavaa, jos liftaisin ympäri Amerikkaa sekopäisessä seurassa. (Kategorioinkin tämän kirjan poikkeuksellisesti kahteen ryhmään, sillä kyllä minä On The Roadista pidän, vaikka sen lukeminen tuottikin välillä mitä suurinta tuskaa. Kirja löytyy siis sekä tunnisteesta "tykkään" että "sainpahan luettua".) Beat-sukupolvi, rakastan sinua yhä, mutta seuraava lukukirjani on taatusti taas klassikoiden vakavalta puolelta.

Jack Kerouac - Matkalla. Alkuperäinen versio
(On the Road. The Original Scroll, 2007)
Tammi, 2007
suom. Markku Lahtela
440 sivua

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti