Maailman paras äiti, siis minun äitini, täytti marraskuussa vuosia. Mietin pitkän tovin, mitä hankkisin hänelle lahjaksi, kun yhtäkkiä matkalla yliopistolta kotiin se iskeytyi tajuntaani - ostaisin tietysti brittitoimittaja Caitlin Moranin kirjan How to be a Woman. Päätökseen oli muutamia syitä: a) olen lukenut kirjasta noin miljardi kehua ja lisäksi etukansi antaa ymmärtää, että se nappasi jonkin sortin Vuoden Hauskin Kirja-palkinnon, b) olemme piinkovia feministejä, c) äiti lähestyy pikkuhiljaa aikuisen naisen ikää, joten olisi vissiin aika opetella kuinka oikein olla nainen (tämä on sitä kuuluisaa huumoria; äitini on oikea teräsnainen eikä tarvitse opetusta n. missään ikinä), ja lisäksi d) halusin itse lukea kirjan ihan sikapaljon, joten tämähän oli ihan "kaksi kärpästä yhdellä iskulla"-jutska. Kirja käännettiin syksyllä myös kauniille kotokielelle nimellä Naisena olemisen taito, mutta meikkis on tunnetusti alkuperäisten kirjoitusasujen ystävä.
Synttäripäivänään äiti sai lahjaksi mm. vintagedesigniä ja vaaleanpunaista shamppanjaa, joten minun pieni pakettini jäi hieman muiden prameampien varjoon, mutten kuitenkaan huolestunut. Minähän annoin nimittäin lahjan, joka voisi puolestaan antaa ikimuistoisen lukukokemuksen. (Ja samalla pääsisin siihen itsekin osalliseksi, tsih hih hih!)
Aloitin kirjan lukemisen lopulta viime viikonloppuna.
Petyin.
Älkää käsittäkö väärin, ei se kokonaan huono ole. Odotukseni vain taisivat olla turhan korkealla. Kun kirjaa markkinoidaan omaelämänkerrallisena jokapäivän feministin manifestina, joka jok' ikisen naisen tulisi lukea, sen odottaa olevan, no, jokseenkin mullistava. Näin ei kuitenkaan ollut, sillä How to be a Womanissa on vähän sellaisia väitteitä tai ajatuksia, joihin en olisi törmännyt jo jossain muualla (ja kenties paremmin esitettynä). Nykyään on ihan kivaa olla nainen, sanoo Moran, mutta parannettavaa löytyy: mitä himputtia on esimerkiksi puhe brazilialaisesta, strippiklubeista tai kengistä, joissa ei voi kävellä. Ihanko totta?
Kirja on jaettu näppäriin lukuihin, joista jokainen käsittelee jotakin nykypäiväisistä epäkohdista. Puolet luvusta on käytetty Moranin omien nuoruudenvaiheiden kuvaamiseen, puolet yleistämiseen ja valittamiseen, tyyliin "Meidän perhe oli köyhä, niin köyhä, että minun piti käyttää äitini vanhoja pikkareita. ÄLÄ pidä häitä, ne maksavat eikä kukaan viihdy niissä ja lopuksi kaikkia ärsyttää. Se ei todellakaan ole elämäsi paras päivä, kuulitteko leidit? Lady Gaga on tosi MAHTAVA. Kerran hän makasi pää sylissäni. Miksei missään ole HYVÄÄ pornoa?" Loppujen lopuksi en tuntenut samaistuvani Moranin kokemuksiin oikeastaan lainkaan: kun Moran kertoi, mitä on oppinut siitä, tästä ja tuosta, minun teki mieli lähinnä hypähtää tietokoneeni ääreen ja naputella oma feministinen manifestini, jonka kanssa olisin samaa mieltä sataprosenttisesti. En ole vielä sulkenut pois tätä vaihtoehtoa.
En myöskään voi olla ajattelematta, että saatan olla jo liian feministinen tälle kirjalle. Minulla on jo oma vahva mielipiteeni kaikista kirjassa esitellyistä asioista, ja useista, joita siinä ei esitelty, joten lukukokemus tuntui hieman laihalta. Tuli sellainen olo, että teos on kirjoitettu niille ihmisille (tai no, enimmäkseen naisille), jotka eivät ole koskaan katsoneet feminismiä kahdesti, ja ajattelevat kenties, että se on ainoastaan hulluille, miehiä vihaaville, tyylitajuttomille, juroille, vihaisille, katkerille ämmille. Jos Moran onnistuu muuttamaan ihmisten käsitystä feminismistä positiivisemmaksi, hyvä juttu: toivotan kaikki uudet feministit lämpimästi tervetulleiksi "hullujen ämmien" kerhoon. Kirjassa Moran ei kuitenkaan ehdi, pääse tai edes halua päästä syventymään kunnolla siihen, mikä on mielestäni feminismin ydin: feminismissä ei ole muita sääntöjä kuin se, että kaikilla, KAIKILLA, pitäisi olla hyvä olla.
Aionkin siis ehkä tulevaisuudessa kirjoittaa kirjan "Kuinka olla ihminen".
Caitlin Moran - How to be a Woman
Ebury Press, 2011
312 sivua
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti