keskiviikko 18. toukokuuta 2011

Day 17 - The most over hyped book you have ever read

Mietin tätä ehkä noin sekunnin, ja heti päähäni pulpahti vastaus.

Khaled Hosseini ja The Kite Runner.


Olen luultavasti maailmankaikkeuden ainut ihminen, joka tulee kirjoittamaan The Kite Runnerista tähän malliin, sillä ainakin minä olen poikkeuksetta kuullut teoksesta pelkkää ylistystä. Olen ilmeisesti se kuuluisa poikkeus sääntöön.

Luin tämän kirjan viime kesänä, sillä eräs ystävä suositteli sitä minulle niin painokkaasti, että päätyi lopulta ostamaan sen minulle lahjaksi. Pakkohan se siis oli lukea. Ja no, tämä n. 75-vuotias amerikkalaisystäväni ylisti kirjaa suunnilleen maailman parhaaksi teokseksi, joten elin hetken sellaisessa uskossa, että se jopa olisi hyvä.

Se
usko kesti suunnilleen 100 ensimmäistä sivua. Jossain vaiheessa olin itseasiassa jopa niin hullaantunut, että olin jo melkein valmis lisäämään teoksen suosikkikirjojeni listalle. No, loput parisataa sivua saivat minut sataprosenttisen vakuuttuneeksi siitä, ettei The Kite Runneria tulla kuuna päivänä näkemään Emma lempparikirjat-listalla.

Aina siinä vaiheessa, kun jokin kirja/elokuva/mikä tahansa juonellinen otus alkaa kulkea hieman hölmöjä tai naurettavia polkuja, alan huvikseni veikkailla sen seuraavia juonenkäänteitä. Yritän keksiä niistä mahdollisimman naurettavia ja pöljiä, mutta aina välillä jokin teos onnistuu silti käymään läpi kaikki juoniveikkaukseni. Arvasitte oikein, The Kite Runner oli juuri sellainen kirja.

ARVASIN JOKA HEMMETIN JUONENKÄÄNTEEN ETUKÄTEEN SIVULTA SATA LÄHTIEN. Joka ikisen. Ja korostan vielä, että yritin saada ehdotukseni kuulostamaan mahdollisimaan tyhmiltä ja epätodellisilta. Ja silti ne kävivät toteen joka ikinen kerta. Lopulta en enää kyennyt suhtautumaan kirjaan edes huumorilla, kiristelin hampaita ja toivoin, että kirja loppuisi mahdollisimman pian. Luojan kiitos se oli nopealukuinen kirja, eikä minun tarvinnut kärvistellä sen parissa päivää kauempaa.

Pahin isku oli silti se, että kun lopulta pettyneenä laskin kirjan kädestäni ja yritin sulatella juuri kokeamiani kauhunhetkiä tämä ystävä, joka minulle oli kirjaa alunperinkin suositellut, hihkaisi: "You absolutely have to read this other book from the same author! I know it's impossible to believe but it's even better than the first one!" Okei, täytyy myöntää, että se on luultavasti totta - minun on vaikeaa kuvitella, kuinka se toinen kirja voisi olla huonompi.

Day 16 - A book that is a guilty pleasure

Minulla ei ole tapana lukea harlekiineja tai muita saippuakirjoja, joten aluksi olin vähän ihmeissäni tämän kysymyksen kohdalla. Mutta sitten ajattelin, että toisaalta minulla on tapana lukea säännöllisin väliajoin erään tietyn kirjailijan nuortenkirjoja. Ja että ehkä ne sopisivat tähän.

Jaqueline Wilson oli ehdottomasti se kirjailija, kun minä olin lapsi. Ei siis varmaankaan yleisesti ottaen, mutta minun pienessä elämässäni. Rakastin hänen kirjojaan siitä lähtien kun sain käsiini Tyttöfrendit-sarjan ensimmäisen osan (kuulostaa kornilta kuin mikä, huoh), ja kirjahyllyynikin on karttunut melko kattava kokoelma Wilsoneita. Hah hah haa. Koulussa jokainen kirjaesitelmäni käsitteli Jaqueline Wilsonia. Vieraillessani viidesluokkalaisena Lontoossa kävin The National Portrait Galleryssa ja yksi harvoista tunnistamistani potreteista oli tietenkin valokuva Jaqueline Wilsonista. Loppupäivän hehkutin innoissani, että National Portrait Galleryssa oli ollut valokuva minun lempikirjailijastani. (Ihan kuin siellä ei olisi ollut teoksia Oscar Wildesta, Brontën siskoksista tai Jane Austenista, heh.)

Nykyään en ole ehkä yhtä kiivaasti hehkuttamassa lapsuuteni suosikkikirjailijasta, mutta täytyy sanoa, että nautin yhä hänen kirjoistaan suunnattomasti. Yleensä aina, jos olen kipeänä tai maailman on muuten vain murjonut, käperryn peiton alle lämpimään ja syvennyn Jaquelinen pariin.

tiistai 17. toukokuuta 2011

Day 15 - A book where you wish you were one of the characters

Sitten taas kysymys, johon keksisin noin miljoona ja tuhat vastausta. Täytyy tunnustaa, että ehkä minä nyt kuitenkin ihan kaikista mieluiten seikkailisin The Lord of the Ringsin sivuilla, koska kaikkihan tietävät, että oikeasti minä olen hobitti. (171 senttimetriä pitkä hobitti tosin, mutta ei se mitään. Olen selkeästi kolmas Bandobras Tookin pituudessa lyönyt puolituinen. God, I'm such a nerd.)

Olisi siis ihan miellyttävää pitää kiinni perimmäisistä taipumuksistaan; liikkua paljasjalkaisena vuorokauden ympäri, syödä vähintään viisi ateriaa päivässä ja nauraa syvältä ja mehevästi niin usein kuin mahdollista. Okei, myönnetään, teen kaikkia noita suunnilleen aina kun se on mahdollista, mutta nykypäiväisessä yhteiskunnassa sitä ei aina katsota hyvällä.

Tota. Joo. Tätä ei olisi ehkä saanut myöntää, mutta tässä se nyt kuitenkin on. Heh.

Day 14 - An author of a book you just don’t get

Voiko tämä kysymys todellakin olla "Kirjailija, jota et vain tajua"? Ilmeisesti, mutta onko tähän muka olemassa jokin vastaus? Mitä tällä oikein tarkoitetaan? Pitääkö minun kertoa kirjailijasta, jonka persoonaa en ymmärrä? Ok.

Nyt täytyy sanoa, että enpä keksi. Ei tule mieleen. Yleensä kirjailijat vaikuttavat mielestäni oikein järkeviltä ja miellyttäviltä, eikä poikkeuksia tule mieleen. Yleensa, vaikka itse kirja olisi täysi pohjanoteeraus, sen kirjoittaja onnistuu kuitenkin vaikuttamaan suhteellisen miellyttävältä.

(Okei, ehkä täytyy sanoa, että Dan Brownia en oikeastaan ymmärrä - tarkoitan, että kuka ihme osaa kirjoittaa niin paksua sontaa? Anteeksi vain kovasti, herra Brown.)

Day 13 - A book that disturbed you

(Olen juuri nyt melkoisen kuohuksissa, sillä sain äskettäin tietää, että ihanainen Edward Hardwicke on tänään poistunut keskuudestamme, 78 vuoden ikäisenä. Tekisi mieli katsoa herran tähdittämiä Holmes-sarjoja, mutta vähän pelkään, että sillä sekunnilla kun Watson kävelee ruutuun minä alan vollottaa enkä saa lopetettua ennen kuin olen itkenyt vähintään silmäni irti.)

Ihan mielenkiintoista kirjoittaa välillä kirjasta, josta minulla on jotain muutakin sanottavaa kuin pelkästään ihanaamahtavaaupeaafantastista. Eikä tarvinnut kauaa miettiä, suunnilleen viidessä sekunnissa muistin erään kirjan, joka yhä silloin tällöin kalvaa ajatuksiani. Huh huijaa.

En edes oikein muista, miksi alunperin päädyin lukemaan ranskalaiskirjailija Frédéric Beigbederin omaelämänkerralliseen ainekseen pohjautuvan 99 frangia. Kirjan nimi tosin vaihtelee, sillä se tulee aina nimetä kirjan lähtöhinnan mukaan - suomennettu kovakantinen versio on siis nimeltään 24, 99 € ja pokkari 8,99 €.

Mitähän tästä kirjasta nyt sanoisi. Päähenkilö, Octave, tekee heti kirjan alussa selväksi, että hän on kirjoittamassa kyseistä kirjaa, jotta saisi potkut työpaikastaan. Mainoksia suunnitteleva ranskalaismies on nimittäin saanut jokseenkin tarpeekseen mainosmaailman raakuudesta. Kirja kertoo erinäisten mutkien kautta, kuinka Octaven työpaikalla yritellään suunnitella mahdollisimman vetävä jogurttimainos. Saatte varmaan ihan kelvollisen kuvan, jos vihjaan, että mukaan mahtuu vaikeasti tavoiteltava ex-tyttöystävä (jota Octave tajuaa todella rakastavansa vasta heidän eronsa jälkeen), mielisairaalapotilaita, huoria, muutama itsemurha, ja tietysti paljon jogurttia ja mainosmaailman kauhuja.

99 frangia ei ole lainkaan huono kirja, itse asiassa melko hyvä, mutta se on niin kertakaikkisen tyrmistyttävän häiritsevä, etten enää ikinä koskaan milloinkaan halua lukea sitä uudestaan. Enkä myöskään suosittele sitä kenellekään muulle. Kyseisessä kirjassa on mm. yksi ällöttävimmistä kappaleista, joihin olen koskaan kirjallisuudessa törmännyt (ja olen lukenut myös Telenyn...). Olen vuosikausia yrittänyt haihduttaa tajunnastani muutamaan järkyttävää yksityiskohtaista mielikuvaa, mutta ne eivät katoa sitten millään. Tuskastuttavaa!

Jos haluatte siis säilyttää mielenrauhanne hieman paremmin, älkää lukeko tätä kirjaa. Oikeasti.

maanantai 16. toukokuuta 2011

Day 12 - A book you think should be made into a film

Koska olen erityisen rakastunut vanhoihin klassikkoteoksiin, suurin osa lempikirjoistani on jo muokattu valkokangasversioiksi. Erityisesti pidän Stephen Fryn ja Hugh Laurien tähdittämästä Jeeves and Wooster-tv-sarjasta, vuoden -95 Sense and Sensebilitystä, vuoden 2005 Pride and Prejudicesta, Jeremy Brettin näyttelemästä Sherlock Holmesista ja tietysti Peter Jacksonin upeasta LotR-trilogiasta. Voisin jatkaa tätä listaa suunnilleen loputtomiin, sillä mieleeni pulpahtelee koko ajan uusia, herttaisia elokuvasovituksia mahtavista kirjoista.

Mitä suosikkikirjoistani sitten ei oltaisi vielä sovitettu kuvaruudulle? Siinäpä vasta pähkinä purtavaksi. Vuosi sitten olisin varmaan vielä vastannut Hobitti, mutta nyt senkin kuvaaminen on jo täydessä vauhdissa, joten se siitä.

Olen kyllä jo muutaman vuoden ajan ollut vakaasti sitä mieltä, että jonkun on tehtävä elokuva yhdestä suosikkikirjastani, The Catcher in the Ryesta. Kun vielä pari vuotta sitten halusin itse kovasti elokuvaohjaajaksi, suunnittelin tekeväni sen elokuvan omin kätösin. Nyt olen kuitenkin päättänyt luopua hankesuunnitelmasta ja jättää sen jonkun osaavamman harteille. Nyt, kun itse kirjailijakin on poistunut keskuudestamme, luulisi asian hoituvan ongelmitta.

Sitä elokuvaa odotellessa.

(Ps. Voisin kirjoittaa Siepparista päiväkausia putkeen, mutta ajattelin ehkä tehdä sen vasta jonkun myöhemmän päivän kohdalla. Kuulemiin.)

sunnuntai 15. toukokuuta 2011

Day 10 - A book you’ve always meant to have read and never got round to

No. Öh.

Sanotaanko vaikka näin, että olen kerännyt kirjahyllyyni ihan mallikaan Dickens-kokoelman poikasen, mutten ole saanut vielä yhtäkään herran kirjoista luettua loppuun. Koska en ole niitä edes oikein aloittanut. Aina on ollut joku kirja, joka voittanut kiinnostavuudessaan Oliver Twistin tai Great Expectionsin nenän mitalla, ja no... Sitten olen lykännyt Dickensin lukua.

Vaikka tiedän, että tulen taatusti rakastamaan Dickensiä! Mikä minua vaivaa?

No, ehkä tässä joku päivä...

(Tätä ei olisi tietenkään saanut sanoa ääneen, sillä kyseessä on sentään Charles Dickens, mutta kun. Minun oli pakko saada tämä ulos.)

Day 9 - A book you read when you feel down

Oi, tähän olisi sitten taas niin maan miljoona vastausta, mutta rajataanpa jälleen yhteen.

Uskon vakaasti, etten tule koko loppuelämänikään aikana tarvitsemaan antidepressantteja, ainakaan, jos P. G. Wodehousea on käsien ulottuvilla. Kyseisen herran kirjat ovat takuuvarmasti toimivaa masennuslääkettä.

Kuten varmaan ihan jokaisen Wodehouse-fanin, myös minun suosikkikertomukseni ovat Jeevesin ja Bertien seikkailut, mutta minun on vaikeaa uskoa, että Plum olisi joskus kyennyt kirjoittamaan jotain huonoa. Hänen teoksensa oikein tihkuvat vebaalista älyä ja nokkeluutta, ja kieli onkin Wodehousen luotettavin väline. Juoneltaan useat kirjat ja tarinat ovat kutakuinkin samanlaisia, varsinkin Jeeves-tarinoissa: joku Bertien iloisista ystävistä kaipaa apua, Bertie tekee parhaansa, kaikki menee aluksi pieleen mutta onneksi Jeeves hoitaa ja kaikki on lopussa taas mallikkaasti. Tarinoiden pienet yksityiskohdat ja oi, se kielenkäyttö, tekevät niistä kuitenkin joka kerta viihdyttäviä, ja enpä ole vielä törmännyt sellaiseen teokseen, jota lukiessa en nauraisi vedet silmissä.

Tässä vaiheessa täytyy kuitenkin muistuttaa, että Wodehouse on ehdottomasti sellainen kirjailija, jota täytyy lukea alkuperäiskielellä. Okei, suomennokset ovat usein ihan jees, semmoisia aika kivoja, mutta silti niistä puuttuu se juuri Wodehouselle ominainen ihana kielellä leikittely. Olen aika varma, että koko englannin jalo kieli, tai vähintäänkin 1930-luvun brittislangi, on kehitetty Wodehousea silmällä pitäen. Sillä kohdataanpa tosiasiat: jos kirjassa esiintyy sana Ooh-jah-cum-spiff, se ei voi olla huono. Jos ette tiedä, mitä se tarkoittaa, ottakaa Wodehousea kauniiseen käteenne ja selvittäkää asia välittömästi.

lauantai 14. toukokuuta 2011

Day 8 - The book you can quote best

Okei, elättelen toivoa siitä, että voin joskus hyötyä lukuisista kirjansiteeraustaidoistani jollain tavalla. Kenties ainakin kahviloiden nurkkapöydissä jonain sunnuntai-aamuina, silloin, kun ei ole mitään muutakaan tekemistä. Silloin pääsen leveilemään kerrassaan mahtavalla kyvylläni siteerata Tolkienia.

Joo. Minulla on hölmö tapaa siteerata sekä lempikirjojani että -elokuviani kaikissa mahdollisissa tilanteissa. Ja Tolkienin siteeraaminen on tietysti kaikista parasta. Tarkoitukseni oli kirjoittaa joka päivä eri kirjasta, mutta tosiasioita ei voi kiistää. Tolkien on herättänyt eloon joitain niin mainioita ilmauksia, että niitä on ylimaallisen herkullista viljellä omassa puheessa.

Vaikka Taru, Hobitti, Silmarillion ja muut kumppanit ovat ns. fantasiakirjoja, niistä löytyy silti sadoittain jokapäiväiseen elämään soveltuvia mainioita sanontoja. Suosikkejani arkikäytössä ovat mm. "Oikotie matkan mutkistaa", "Hiisiä pakoon suoraan susien suuhun", "En kanna vettä taskuissani"n "En tarvitse palveluksianne, kiitos vain, mutta arvaan että te tarvitsette minun palveluksiani" ja niin edespäin.

Tällaisten arkipäiväisten sananparsien lisäksi Tolkienin tuotannosta löytyy uskomaton määrä oikeita verbaalisia helmiä, joita pitää tietenkin aina tilanteen vaatiessa lausua. Minulle on myös aina ollut äärettömän helppoa muistaa ulkoa lauluja ja runoja, ja olenkin asettanut kutakuinkin elämäntehtäväksi opetella kaikki Tolkienin runot ulkoa. Kaikkeen minäkin käytän aikaani.

Kahvilan nurkkapöydässä tavataan!

lauantai 7. toukokuuta 2011

Day 7 - A book that reminds you of somewhere

Hups, tulipa kiireiden vuoksi pikkainen tauko tähän kirjoittamiseen. Se saattaa johtua osittain myös siitä, että minulla on suuria vastauksia keksiä vastaus tähän kysymykseen. Mieleeni ei tule mitään erityistä kirjaa, joka muistuttaisi minua jostain paikasta - kaikkiin kirjoihin liittyy yleensä paikka ja tarina. Mutta usean kirjan kohdalla haluaisin säästää sen tarinan myöhemmäksi ajaksi, sellaiselle päivälle, jolle se sopii vielä paremmin.

No, ehkä kuitenkin nyt jotain.

Ostin Lontoosta syksyllä 2009 muutaman muun kirjan ohessa kokoelman Oscar Wilden näytelmiä. Kävin niihin käsiksi saman tien, joten suurimman osan lomani "luppoajasta" vietin lueskellen The Importance of being Earnestia ja neljää muuta näytelmää. En edes muista, kuinka pitkään tarkalleen ottaen olen ollut Oscarin fani, mutta kirjahyllyssäni majailivat tuolloin jo The Happy Prince and the Other Stories, The Picture of Dorian Gray ja De profundis & Other Writings, mutta Oscarin näytelmiin en ollut tutustunut koskaan aiemmin.



Ja täytyy sanoa, että jos haluaa lukea jotain, mistä saa täydellisen kuvan Wilden taidoista kirjoittajana, kannattaa tutustua herran näytelmiin. Niiden nerokkuuteen yltävä äly ja äärimmäisen suloinen hauskuus tempaavat lukijan mukaansa. Oma suosikkini on Ideal Husband, joka on vaatimattomasti paras näytelmä, jonka olen ikinä lukenut.

Omasta kokoelmastani huomaa myös, että Wilde on erityisen lahjakas draaman ja komedian saralla, mutta ettei tragedia ole kenties aivan herralle luotu juttu. Kirjan viimeinen näytelmä, Salomé, sai minut ylitsepursuavan tragedisuutensa vuoksi miltei ulvomaan naurusta ja itkemään tuskasta samaan aikaan, mutta toisaalta, eivät tragediat olekaan koskaan olleet se minun juttuni.

Kaiken kaikkiaan loistava kirja, joka muistuttaa minua aina ehkä ihanimmasta ulkomaanmatkasta koskaan. Vielä loppuun muistin erään hauskan yksityiskohdan: ostin kyseisen kirjan Foylesista 16-vuotis-syntymäpäivänäni, 16. lokakuuta, joka sattuu olemaan myös Oscar Wilden syntymäpäivä. Hih.

perjantai 6. toukokuuta 2011

Day 6 - A book you either couldn’t finish or struggled to

Täytyy sanoa, että törmään äärimmäisen harvoin kirjoihin, joita en oikeasti jaksaisi lukea loppuun saakka. Kuten olen aiemminkin sanonut, luen kirjoja yleensä suositusten perusteella, ja silloin se kahlataan viimeiselle sivulle asti vaikka väkisin, jotta teoksesta voisi keskustella sitä suositelleen ystävän kanssa. Jätän siis harvoin kirjoja kesken.

Ei, hetkinen, miten tämä ei heti tullut mieleeni! Kenties tämä historiallinen tapahtuma on hieman liian nolo julkisesti myönnettäväksi. Ha ha ha.

Joskus vuonna 2007 (ehkä jopa 2008, en ole varma...) löysin kirjaston hyllystä suuren idolini Stephen Fryn kirjoittaman scifahtavan romaanin Making History. Siinä elämäni vaiheessa olin saanut luettua kokonaan vain yhden englanninkielisen kirjan, viimeisen Harry Potterin, joten Making Historyn aloittamista voi pitää kutakuinkin itsemurhayrityksenä. Pidin kirjaa ällistyttävän tylsänä, mutta se johtui ehkä pikemminkin siitä, että ymmärsin ainoastaan sanan sieltä ja toisen täältä, kuin siitä, että tapahtumat olisivat oikeasti olleet pitkäveteisiä. Voi apua. Jätin siis mokoman tylsimyksen kesken luettuani tuskallisesti noin kymmenen sivua puolihepreaa ja palautin sen takaisin kirjastoon.



No, sitten vuonna 2009 pistäydyin Lontoossa ja rahtasin Foylesista 8 kirjaa, joista neljä olivat kokoelmastani puuttuvia Stephenin kirjoja. Yksi niistä oli myös tämä Making History, jonka uudelleenlukuyritytä innostuin koettamaan aiemmista vastoinkäymisistä huolimatta.

Kävikin sitten niin, että rakastuin kirjaan enemmän kuin on terveellistä - kerran kouluun kävellessäni mm. törmäsin lyhtypylvääseen, sillä oli hieman vaivalloista katsoa eteensä kun luki samalla. Mutten millään voinut lopettaa kirjaa sekunniksikaan! Kaverit meinasivat saada hermoromahduksen, kun käytin välitunnit joko selittäen kirjan tapahtumista tai lukien tarinaa eteenpäin ja säestäen lukunautintoani kaikenlaisilla eleillä ja äännähdyksillä.

Jos ette sattumoisin ole kirjaan tutustuneet, suosittelen sitä erittäin lämpimäsi. Making History on erinomaisen viehättävä kertomus parikymppisestä Michaelista, joka on juuri saanut väitöskirjansa valmiiksi - se vain sattuu muistuttamaan enemmän historiallista romaania kuin oikeaa väitöskirjaa. Mutta kun Michael törmää Leo Zuckermaniin, ikääntyneeseen fyysikkoon, alkavat sekä menneisyys että nykyisyys kiertyä yllättäväksi sokkeloksi, ja kysymykseksi jääkin, palautuuko aika koskaan ennalleen. I love it to pieces. Täytyy myös mainita, että Making History on edelleen kirja, jossa on mielestäni maailman liikuttavin viimeinen luku. Osaan viimeiset kolme sivua ulkoa vaikka unissani.

Mitä tästä opimme? Joskus tylsinkin kirja voi paljastua myöhemmin erittäin mielenkiintoiseksi.

Pitäisikö sittenkin koettaa myös Twilight-saagan lukemista uudelleen, se lukeutuu nimittäin myös niihin kirjoihin, joita en saanut luettua loppuun...

keskiviikko 4. toukokuuta 2011

Day 5 - A book that you’ve read the most times

Kirjoitan nyt huomisen päivän "tarinan" samaan syssyyn, sillä jään koulun jälkeen Helsinkiin katsastamaan erästä musikaalia ja palaan kotiin vasta iltamyöhäisellä.

On useita kirjoita, joita luen vuosien varrella aina uudestaan ja uudestaan, mutta tässä vaiheessa kannattaa varmaan mainita parahin Jane Austen ja Pride and Prejudice. Oletan, että kaikki ovat lukeneet tämän kuolemattoman klassikon, tai vähintäänkin nyt nähneet siitä tehdyt filmatisoinnit.

Kirjoitin joulun alla noin kahdeksan sivun kirjallisuusesseen P & P:stä, mutta tällä hetkellä en keksi siitä mitään sanottavaa. Miten tulisi kuvata kirjaa, joka on kahden vuosisadan ajan voittanut uusien ja säilyttänyt vanhojen lukijoiden kiintymyksen.

Minulle Pride and Prejudicen tekee erityisen tärkeäksi se, että kyseinen kirja oli omiaan käynnistävään paikoitellen naurettaviin mittasuhteisiin yltävän kirjankeräämisharrastukseni. Eräänä päivänä muutama vuosi sitten hyörin kotipaikkakuntani kirjaston poistokirjahyllyn tienoilla, ja yhtäkkiä katseeni osui tuttuun selkämykseen. Sain tuskin henkeä kun tarkemmin katsottuani huomasin, että kirjasto oli todellakin hankkiutumassa eroon yhdestä P & P:n painoksesta. Tietenkin minun oli pelastettava poloinen kirjapolo käsivarsilleni, etenkin, kun joku julmuri oli aiheuttanut sille huomattavia sisäisiä vammoja - 13 ensimmäistä sivua oli revennyt irti. Paikkasin vahingot kotona teipillä ja pohdin runollisesti, kuinka äärimmäisen ruma teippaukseni johtaisi luultavasti siihen, että tämä kirja tulisi pysymään hyllyssäni ikuisesti. Kukapa sitä enää huolisi. Hyvä niin. Siinä samassa päätin ruveta kunnioittamaan lukutoukan titteliäni arvokkaammin ja niin alkoi kivikkoinen tie kirjakeräilijänä.

Lienee siis aiheellista ilmoittaa, että minäkin kuuluun näiden sekopäisten janeistien liigaan, jotka seuraavat Elizabeth Bennetin jokaista askelta suorastaan uskonnollisella hartaudella ja pyrkivät sujauttamaan keskusteluihin niin paljon Austen-sitaatteja kuin vain suinkin mahdollista. Voin vain toivoa, että sivurikko nidokseni kestää vielä toisetkin kymmenenmiljoonaa lukukertaa.

Day 4 - A book you lent out once, never got back and miss

Olen aina haaveillut omasta ex libriksestä. Siinä olisi mustekala ja paljon kirjoja. Ja tietysti sen tärkein tehtävä olisi estää rakkaita kirjoja katoamasta maailmalle. Ex libris on vielä tekeillä, mutta tapanani on raapustaa nimeni (ja välillä hankintavuosi) ostamieni kirjojen ensimmäiselle sivulle.

Ilmeisesti tämä merkkaamistaktiikka on tehnyt tehtävänsä, sillä en ole vielä kertaakaan oikeasti hävittänyt kirjoja, ja ne ovat aina palanneet satunnaisilta matkoiltaan. Olen muutenkin aika järkyttävän huono kirjanlainaaja - otan joka toinen päivä lainaajaan hätäisesti yhteyttä ja tiedustelen, onko kirja jo luettu ja milloinkas saisin sen takaisin. Minulta ei siis kannata juuri kirjoja lainata.

Täytyy tosin tunnustaa, että minulla on yhä hyllyssäni muutama kirja, joita en koskaan tullut palauttaneeksi omistajilleen. Mutta siitä ehkä joskus myöhemmin.

tiistai 3. toukokuuta 2011

Day 3 - Your favourite book to recommend to friends

Minulle tuli pieni paniikki tämän kysymyksen kohdalla, sillä olen suunnitellut käyttäväni tälle päivälle vastaukseksi sopivia kirjoja vasta myöhemmin. Onneksi vilkaisin kirjahyllyyni, sillä sieltä pilkotti juuri sopiva opus tähän tarkoitukseen.

On eräs kirja, jota suosittelen huoletta jokaiselle kanssaeläjälle missä elämäntilanteessa tahansa. Pirteydestään huolimatta se herättää ajatuksia ja on kaikin puolin mukavaa luettavaa - ja sen verran hauska, että suorastaan hirnun naurusta sitä lukiessani.

Hyvät naiset ja herrat, saanko esitellä: Nick Hornby - High Fidelity, tai vaihtoehtoisesti suomenkieliseltä nimeltään Uskollinen äänentoisto. On kuitenkin varmaan sanomatta selvää, kummalla kielellä teos kannattaa nauttia.

Nykyään on paitsi hyväksyttyä myös melko suosittua tarinoida kolmikymppisistä luuserimiehistä, jotka ovat epäonnistuneet niin työurallaan kuin rakkaudessakin. Kaikista nykykirjallisuuden luuserimiehistä ehdoton suosikkini on kuitenkin Rob; juuri tyttöystävästään eronnut ex-dj, joka pitää pystyssä puolikuollutta levykauppaa, laatii epäterveellisen paljon viiden asian listoja (viisi parasta kuolemasta kertovaa kappaletta, viisi muistettavinta eroa, jne...) ja eikä ymmärrä ihmissuhteita. Kuulostaako mielenkiintoiselta? Ehkä ei, mutta uskokaa pois, sitä se todellakin on. Kaikessa yksinkertaisuudessaan kirja on täysi napakymppi; samaistuttava, koskettava ja äärimmäisen hauska.

High Fidelity on kirja, johon en ole vielä muutaman vuoden aikana kyllästynyt pätkääkään, ja sillä on uskomaton kyky piristää minua millaisessa mielentilassa tahansa. Suosittelen lämpimästi kaikille.

maanantai 2. toukokuuta 2011

Day 2 - Your least favourite book of all time

Oikeastihan minun pitäisi tehdä tämä vasta huomenna, kun kerta tänään aloitin, mutta ajattelin etten a) välttämättä ehdi huomenna kirjoittaa, ja b) jos ehdin, niin onhan se kuitenkin ihan hienoa kirjoittaa ns. järjestyksessä - toukokuun 2. päivänä numero 2, 3. päivänä numero 3 ja niin edespäin. Joten, päivä numero 2.

Tämä toisen päivän kysymys olikin sitten kinkkisempi. Luen harvoin huonoja kirjoja, sillä valikoin lukemani kirjat joko suositusten tai muutaman ensimmäisen sivun testilukemisen perusteella. Joskus on tietenkin käynyt niin, että minulle on suositeltu huonoja kirjoja, kuten tässä nimenomaisessa tapauksessa.

Mietin minuutin tai kaksi, mikä olisi huonoin lukemani kirja, ja lopulta tulin siihen tulokseen, että minun on kenties pakko kirjoittaa sana tai kaksi Stephenie Meyerin Twilight-saagasta. Olen tosin lukenut vain ensimmäisen ja hieman toista osaa, sillä en yksinkertaisesti pystynyt kiduttamaan itseäni enempää ja lukemaan loppuun New Moonia.

Yhteiskunnan painostuksesta päädyin syksyllä 2008 lainaamaan kaverilta sarjan ensimmäisen osan. Odotin kehutulta kirjalta suhteellisen paljon, ja olin melko varma, että päätyisin tykkäämään opuksesta (vampyyrejä ja romantiikkaa? Count me in!), mutta toisin kävi.

Kuten edellisessä kirjoituksessani totesin, edellytän hyvältä kirjalta muutamaa asiaa, ja Twilightista puuttuivat tasan kaikki. Henkilöhahmojen persoonat olivat suunnilleen yhtä hehkuvia kuin tyhjä jätesäkki, tapahtumat epäuskoisen naurettavia ja kaiken kruunasi Meyerin täysin mielikuvitukseton sanojen käyttö. En ehkä ala purkaa syvimpiä antipatioitani, sillä inhoan kirjaa kutakuinkin sydämeni pohjasta. Riittää varmaan, että sanon repiväni mielummin jokaisen varpaankynteni yksitellen irti hampaitani käyttäen kuin luen enää yhdenkään Twilight-saagaan kuuluvan kirjan kokonaan.

Kiitoksia ja anteeks rumista kielikuvista. Twilight ei ole ihan minun kuppini teetä.

Day 1: Your favourite book of all time

Kaikki, jotka ovat puhuneet kanssani viimeisen vuoden aikana, osaavat luultavasti sanoa vastauksen tähän kysymykseen. Ehdoton lempikirjani tällä hetkellä (ja toivottavasti myös tulevaisuudessa) on J. R. R. Tolkienin eeppinen mestariteos The Lord of the Rings, jota kohtaan tuntemani rakkauden määrä on jo niin suunnattoman suuri, että se on aikoja sitten ylittänyt terveelliset rajat.

Olen siis siinä vaiheessa elämää, jossa sanat eivät enää riitä kuvailemaan sitä tunteiden paloa, jota tunnen kyseista kirjaa kohtaan. Yleensä hyvään kirjaa vaaditaan muutamaa perusasiaa; todentuntuiset henkilöhahmot, mielenkiintoiset tapahtumapaikat, hyvin suunniteltu juoni, kekseliäs kielenkäyttö ja niin edespäin. Taru paitsi täyttää kaikki nämä vaatimukset, myös ylittää ne noin tuhatkertaisesti. Kirjasta huokuu professori Tolkienin luomaansa maailmaa kohtaan tuntema suorastaan intohimoinen kiintymys. Tarkemmin ajateltuna minun on vaikeaa ajatella Tarua "pelkkänä kirjana". Se on valtava universumi, luomus täynnä puhdasta neroutta, ja aina silloin tällöin unohtelen, ettei se oikeastaan ole historiallinen faktakertomus.

Mutta vaikka Taru onkin ns. fantasiakirja (johon kaikki nykyaikainen fantasiakirjallisuus pohjaa melko vahvasti, heh), sen teemat ovat peräisin täysin jokapäiväisestä elämästä. Kaikista epätodellisista elementeistään huolimatta Taru on elämänmakuinen tarina, ja rohkenen väittää, että siinä on hyödyllistä sanomaa taatusti jokaiselle meistä. Jokainen Tarussa käsitelty teema ja ajatus on syvemmin tarkasteltuna täyttä totta.

No, mitäs muuta tässä sanomaan. En oikein osaa kirjoittaa Tarusta järkevästi, ja yleensä päädynkin vain erikseen ylistämään hahmoja, tapahtumia ja kieltä. Ajattelin säästää teidät sellaiselta tällä kertaa, ja päättää tämän kirjoituksen yksinkertaiseen faktaan: Taru Sormusten Herrasta on kirja, jolla tulee toivottavasti aina olemaan paikka suosikkikirjat-listani kärkijoukossa.

Kolmekymmentä päivää kirjoja

Olen ollut viime aikoina vähän laiskalla tuulella kirjoittamisen suhteen, ja tuntuu, että kaikki vapaa-aika on tullut vietettyä kaikkea muuta kuin järkevästi. Nyt on sellainen olo, että haluaisin herätellä tätäkin blogia taas eloon, ja löysinkin siihen tarkoitukseen tällaisen mukavan 30 days of books-haasteen.

Day 1 - Your favourite book of all time
Day 2 - Your least favourite book of all time
Day 3 - Your favourite book to recommend to friends
Day 4 - A book you lent out once, never got back and miss
Day 5 - A book that you’ve read the most times
Day 6 - A book you either couldn’t finish or struggled to.
Day 7 - A book that reminds you of somewhere
Day 8 - The book you can quote best
Day 9 - A book you read when you feel down
Day 10 - A book you’ve always meant to have read and never got round to
Day 11 - Your favourite book that has been made into a film
Day 12 - A book you think should be made into a film
Day 13 - A book that disturbed you
Day 14 - An author of a book you just don’t get
Day 15 - A book where you wish you were one of the characters
Day 16 - A book that is a guilty pleasure
Day 17 - The most over hyped book you have ever read
Day 18 - A book you have that belongs to someone else
Day 19 - The most romantic book you have ever read
Day 20 - The saddest or most emotive book you have read
Day 21 - The book that made you look at life in a different way
Day 22 - A book you wish was real life
Day 23 - Your favourite book by a non-British author
Day 24 - Your favourite book as a child
Day 25 - Your favourite book of last year
Day 26 - A book you honestly read in one sitting
Day 27 - Your favourite non-fiction book
Day 28 - Your favourite autobiographical book
Day 29 - Your favourite series of books
Day 30 - The book by your bed right now

Näitä on liikkeellä varmasti monia erilaisia, mutta itse tykästyin tähän muutamasta syystä: 1) saan heti aloittaa kertomalla lempparikirjastani ja 2) päivän 23 aihe sopii minunkaltaiselleni brittikirjaholistille paremmin kuin hyvin. Vaikeinta on olla kirjoittamatta parista kirjasta useaan otteseen, sillä itselleni eräs tietty kirja on vastaus ainakin päiville 30, 24, 22, 21, 19, 15, 11, 1, 8 ja 9.